Suontaka on ollut asuttu hyvin pitkään.

Ensimmäisten 1500-luvulta peräisin olevien verotietojen mukaan Suontaan kylä on muodostunut jo ennen 1300-lukua.

Kylän tilat siirtyivät 1600-luvulla kylänmäelle. Sen jäljiltä on peräisin arvokas kylämiljöö, jossa sijaitsee nykyisin mm. Suontaan koulu ja Juha-Uotilan sukuseuran omistama kantatilan päärakennus.

Museovirasto määritteli vuonna 2009 tämän tiiviinä säilyneen Suontaan ryhmäkylän valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.